Ykkösen klassikko
Lauantaina on jälleen sen aika. En puhu Therapy?:n keikasta, vaan jalkapallon Ykkösen klassikosta FC Hämeenlinna – FC PoPa. Ottelusta, joka on herättänyt viime vuosina kuumia tunteita niin kentällä kuin katsomossakin. Vaikka menossa on vasta kolmas yhteinen kausi samalla sarjatasolla, ovat hämeenlinnalaisten ja porilaisten kohtaamiset muodostuneet jo klassikoiksi niin kentällä kuin katsomossakin.
Ja tulevana lauantaina mennään jälleen, ensimmäistä kertaa sillä tavalla, että FC Hämeenlinna on ottelussa ennakkosuosikki. Joukkueet ovat tähän mennessä kohdanneet viidesti, joista Hämeenlinna on voittanut kaksi matsia ja PoPa kerran. Maaliero on Hämeen ylpeydelle 9-7. Tälläkään kertaa ennakkoasetelmat eivät merkitse mitään, sillä ottelussa ei tasoerolla ole aikaisemminkaan ollut väliä.
Ja mikä ottelusta tekee klassikon? Se, että joukkueiden kannattajien välillä ei ole mitkään lämpimimmät välit. Jokaisessa ottelussa on ollut katsomossa poikkeuksellisen kuuma tunnelma ja tämä ottelu ei varmastikaan tee poikkeusta. Porista saapunee linja-autollinen kannattajia katsomaan ottelua ja kannustamaan omiaan, eikä FC Hämeenlinnan kannattajajoukkio Pioneeriryhmä halua jäädä kakkoseksi tässä väännössä.
Ottelun ennakkoasetelmista on siis turha sen enempiä kertoa. Panokset ovat kovat, sillä putoamisviivan alapuolella oleva PoPa haluaa sieltä pois ja onkin valmentajavaihdoksen jälkeen piristynyt merkittävästi. Hämäläiset sen sijaan tahtovat lisätä eroa putoamisviivaan, joten panoksia ei tule puuttumaan.
Ja ottelussa on kannattajaryhmien suurilukuisuuden lisäksi luvassa myös kauden yleisöennätys, kun FC Hämeenlinnan perinteinen K-Plussa-otteluksi on valikoitunut lauantain matsi, joten paikalliset K-kauppiaat jakavat ilmaislippuja matsiin. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle ja toivottaa Antti Sumialalle hyviä hetkiä skumppapullojensa kanssa Kakkosessa.
Kun PoPa tulee paikalle
taas silloin nauretaan
Palkkaturvahakemukset bussis täytetään
Koko kauden rahojansa odottaa nyt saa
ammattilaisjengi Porista
taas kerran:
Palkat maksaa palkkaturva
Palkat maksaa palkkaturva
Palkat maksaa palkkaturva
Ja veronmaksajat kiittävät taas
(sävel: Mikki Hiiren autosta on kumi puhjennut)