Jalkapallokausi lähenee

Olin keskiviikkona Helsingissä katsomassa kotkalaisen ska-yhtye Goonin levynjulkkarikeikkaa Mascotissa Kalliossa. Keikkahan oli varsin hyvä, vaikka uusi levy pieni pettymys olikin. Parasta oli kuitenkin hyvä seura ja erinomainen meininki ravintolassa. Mukavaa seurata. Iltaa tuli sitten vietettyä pikkutunneille ja meno parani entisestään.

Aamulla sitten olikin todellisen hämmennyksen aihe, kun Hämeenlinnan Viikkouutisista soitettiin, että alkaisinko futiskauden alkaessa kirjoittamaan lehteen jalkapalloaiheista kolumnia. Siinä ensi hämmennykseltä selvittyäni toki päätin suostua jo aivan suoralta kädeltä ja ehdoistakin kävin perjantaina neuvottelemassa. Eipä paljon mukavampaa aihetta kirjoittamiseen taida löytyä. Saa kommentoida rakastamansa jalkapallojoukkueen edesottamuksia ja saa siitä vieläpä pari euroa rahaakin. Näin kommunistista tuleekin sitten kolumnisti.

Talvisinhan lehdessä on kirjoittanut jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen, joka on kommentoinut jääkiekkomaailman tapahtumia, joten lievästi on paineita sen suhteen, että pystynkö aivan vastaavaan tulitukseen. Sihvonen on kuitenkin yksi Suomen parhaista urheilutoimittajista, jolla on ainakin jääkiekkotoimittajien piirissä aivan ylivertainen lajitietämys. Näin alkuun tein heti päätöksen, että en ryhdy suuremmin tekemään mitään pelikirja-analyysejä vaan käsittelen asioita enemmänkin kannattajan näkökulmasta. Keskityn siis enemmänkin jalkapallokulttuurin käsittelemiseen, koska siitä katson ymmärtäväni riittävästi. Toki muutama peli on tullut vuosien varrella nähtyä, joten ehkäpä sitä hieman pelillisiäkin asioita pystyn käsittelemään.

Toivottavasti kirjoituksiani joku myös jaksaa lukea ja kaikki mahdollinen palaute kirjoitusten tiimoilta on enemmän kuin tervetullutta. Tämä tuo mukavan lisäkutinan uuden kauden odotteluun, onhan FC Hämeenlinna lähdössä kauteen ehkäpä historiansa taitavimmalla joukkueella. Toivottavasti myös paikalliset asukkaat huomaavat, kuinka hyvää työtä Hämeenlinnassa tehdään, vaikka resurssit ja kaupungin tuki seuralle ovat naurettavan pieniä.

FC Hämeenlinnan kannattajien syksyllä 2007 perustama Pioneeriryhmä pitää 28.3. klo 11-14 esittelytilaisuuden toiminnastaan kaikille kiinnostuneille FC Hämeenlinnan toimiston VIP-tiloissa. Paikalla on mahdollisuus tavata joukkueen pelaajia ja valmennusjohtoa ja kysellä kannatustoiminnasta aktiiveilta. Illan päätteeksi on tarkoitus seurata vielä määräämättömässä paikassa MM-karsintaottelua Wales-Suomi, jossa Suomi jatkaa taivaltaan kohti Etelä-Afrikan MM-kisoja. Ja seuraavana päivänä pelataan Pullerin hallissa ottelu FC Hämeenlinna-TPV, jossa on tarkoitus avata äänijänteitä ensi kerran tänä keväänä. Ja vaikka et paikalle pääsisikään, niin olet silti tervetullut ensi kaudella mukaan Kaurialan Stadionin katsomoon A6, josta Pioneeriryhmä seuraa otteluita.

Jalkapallo on kuitenkin aina parasta paikan päällä.

Jätä kommentti